sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Hiljaisuuden jälkeen..

Heipparallaa pienen blogihiljaisuuden jälkeen! Nyt tultiin kakkuilemaan :)
Vietetään siis tänään (vietettiin jo puoliksi..) minun syntymäpäiväjuhlaani, joka tosin on oikeasti vasta huomenna 9. päivä ja siis 20 v tulee täyteen! 
Tein siis aikasemmin mainitsemani hyydykekakun sekä valinnanvaikeuden saapuessa, tein myös voileipäkakun ja täytekakun. Muffinsit jäivät kokonaan rahan ja ajan puutten takia pois. Mutta nyt kuvia luomuksista, tässä siis täyte- ja voileipäkakku:


Kanakakku, mihin kokeilin ensimäistä kertaa elämässäni miten tuorejuuston pursotus onnistuu. Menihän se vähän miten sattui aluksi, mutta sitten se jo joissain kohti lähti onnistumaan :D Tuorejuuston sekaan laitoin vähän majoneesia notkeutta ja makua tuomaan. Ruusut on tehty tomaatin kuoresta :) 



Ja vähän repalekuorrutteinen täytekakku. Pohjiksi tein Kinuskikissan ohjeiden mukaan suklaakakkupohjan ja minttu-valkosuklaa täytteen. Kakun kostutin Frezza Chokomintillä, täyttävää ja hyvää tuli!

Kuorrute tosiaan vähän repeili, koska puutteenani on se ettei ole silikoonista alustaa jossa kaulia joten on haastavaa saada kuorrute ehjänä irti. Ja rikkihän se meni. Suurimmat repaleet onneksi meni piiloon kukilla. 
Minulla on mutiakin kuvia vähän lähempää yksityiskohdista, mutta ne jäivät kännykkään jumiin, laittelen niitä vähän myöhemmin :)

Hyydykekakusta en edes muistanut ottaa kuvaa, täytyy sekin illalla kuvata ennenkuin se tuhotaan :D
Mutta sen puutteessa kuvaa pari päivää taaksepäin tekemästämme pikakakusta joka sisältää vain kermavaahtoa ja vadelmia:



Meillä kävi jo isäni ja setäni kahvittelemassa ja kakkuja maistamassa, nyt saavuttiin ystävälleni K:lle pikku V:n kanssa, johon hän jää yökylään kun me miehen kanssa kaveriporukan kera vietämme synttäreitä :)

Näihin tunnelmiin,
-V-

2 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä kakkusia! Ja onnitteluita! Jatoisetkin! Voitit blogini arvonnassa joten laitatko mulle osoitettasi:)) birgit.makinen@pp.inet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Voittokin on jo tullut perille ja syötykin, meni vain hetki kun pääsin/muistin tulla vastailemaan kommentteihin :)

      Poista